Levyjen Pika-arviot

Täältä löytyvät omistamieni DVD- ja Blu-ray -levyjen pika-arviot asteikolla yhdestä kymmeneen.

Nämä ovat siis levyjen ja niiden sisällön arvosanoja, ei itse elokuvien arvosanoja. Nämä ovat myös arvioita levyistä joihin olen riittävästi tutustunut, mutta en ole vielä kirjoittanut varsinaista kunnon arvostelua.

Pisteytyksestä hieman. Asteikko on 1-10. 10/10 on yleensä monen levyn julkaisu, jossa extroja on monien tuntien edestä, ne on laadukkaita ja tekstitetty Suomeksi. 6/10 on ns. peruslevy, ei ekstroja, mutta perusasiat kuten asianmukainen monikanavaääni, kuva on formaatille tyypillisen OK ja chaptereita on se kymmenkunta, yleensä 12. 7/10 sisältää enemmän kaikkea kuin 6/10 levy. Alle 6/10 levyissä on vakavia puutteita äänessä, kuvassa tai muussa teknisessä toteutuksessa. 8/10 on parempaa keskitaso, yleensä jonkin verran paremmin extroja ja niistä saattaa osa olla jopa suomennettu.

Huomaa, että lista on todella vajavainen. Lisäilen kun ehdin.

4K Ultra HD Blu-ray

Everest (2015) 4K Ultra HD Blu-ray (julkaisun vuosi 2016, levyjen määrä 2) 7/10

Ghost in the Shell (2017) 4K Ultra HD Blu-ray (julkaisun vuosi 2017, levyjen määrä 2) 7/10

Godzilla King of the Monsters (2019) 4K Ultra HD Blu-ray (julkaisun vuosi 2019, levyjen määrä 2) 7/10

Jurassic Park (1993) 4K Ultra HD Blu-ray (julkaisun vuosi 2018, levyjen määrä 2) 8/10

Matrix, The (1999) 4K Ultra HD Blu-ray (julkaisun vuosi 2018, levyjen määrä 2) 9/10

Rambo: First Blood (1982) 4K Ultra HD Steelbook Blu-ray (julkaisun vuosi 2018, levyjen määrä 2) 7/10

Rambo: First Blood part II (1985) 4K Ultra HD Steelbook Blu-ray (julkaisun vuosi 2018, levyjen määrä 2) 7/10

Rambo III 4K (1988) Ultra HD Steelbook Blu-ray (julkaisun vuosi 2018, levyjen määrä 2) 7/10

Resident Evil The Final Chapter (2016) 4K Ultra HD Blu-ray (julkaisun vuosi 2016, levyjen määrä 2) 7/10

Solo: A Star Wars Story (2018) 4K Ultra HD Blu-ray (julkaisun vuosi 2018, levyjen määrä 2) 7/10

Warcraft: The Beginning (2016) 4K Ultra HD Blu-ray (julkaisun vuosi 2016, levyjen määrä 2) 7/10

3D Blu-ray

Avengers: Age of Ultron (2018) 3D Blu-ray (julkaisun vuosi 2015, levyjen määrä 2) 7/10

Avatar (2009) 3D Blu-ray (julkaisun vuosi 2012, levyjen määrä 3) 7/10

The Great Wall (2016) 3D Blu-ray (julkaisun vuosi 2017, levyjen määrä 2) 8/10

Predator (1987) 3D Blu-ray (julkaisun vuosi 2013, levyjen määrä 2) 7/10

Star Wars: The Force Awakens (2015) 3D Collector’s Edition Blu-ray (julkaisun vuosi 2016, levyjen määrä 3) 8/10

Tomb Raider (2018) 3D Blu-ray (julkaisun vuosi 2018, levyjen määrä 2, UK Import) 7/10

Underworld Awakening (2012) 3D Blu-ray (julkaisun vuosi 2012, levyjen määrä 1) 7/10

Underworld Blood Wars (2016) 3D Blu-ray (julkaisun vuosi 2017, levyjen määrä 2) 7/10

Blu-ray

AVP: Alien vs. Predator (2004) Blu-ray (julkaisun vuosi 2013, levyjen määrä 1, extrat suomennettu) 8/10

AVPR: Aliens vs Predator – Requiem (2007) Blu-ray (julkaisun vuosi 2013, levyjen määrä 1, extrat suomennettu) 9/10

Conan the Barbarian (1982) Blu-ray (julkaisun vuosi 2013, levyjen määrä 1, extrat suomenettu muuten paitsi kommenttiraita) 9/10

Cult of Chucky (2017) Blu-ray (julkaisun vuosi 2017, levyjen määrä 1) 7/10

Ghost in the Shell (1995) Blu-ray (julkaisun vuosi 2008, levyjen määrä 1, UK Import) 7/10

Predator (1987) Blu-ray (julkaisun vuosi 2013, levyjen määrä 1) 7/10

Predator 2 (1990) Blu-ray (julkaisun vuosi 2013, levyjen määrä 1, extrat osittain suomennettu) 8/10

Pulp Fiction (1994) Blu-ray (julkaisun vuosi 2011, levyjen määrä 1) 6/10

Resident Evil (2002) Blu-ray (julkaisun vuosi 2008, levyjen määrä 1) 7/10

Steelbook

Aeonflux (2005) Steelbook Blu-ray (julkaisun vuosi 2008, levyjen määrä 2. DVD:llä extrat osittain suomennettu, UK Import) 8/10

Rambo: First Blood (1982) 4K Ultra HD Steelbook Blu-ray (julkaisun vuosi 2018, levyjen määrä 2) 7/10

Rambo: First Blood part II (1985) 4K Ultra HD Steelbook Blu-ray (julkaisun vuosi 2018, levyjen määrä 2) 7/10

Rambo III 4K (1988) Ultra HD Steelbook Blu-ray (julkaisun vuosi 2018, levyjen määrä 2) 7/10

Resident Evil: Retribution (2012) Steelbook Blu-ray (julkaisun vuosi 2013, levyjen määrä 1) 7/10

Rogue One: A Star Wars Story (2016) Steelbook Blu-ray (julkaisun vuosi 2017, levyjen määrä 2) 8/10

DVD

Air Force One (1997) DVD (julkaisun vuosi 2001, levyjen määrä 1, extrat suomennettu) 9/10

Battle Royale (2000) DVD (julkaisun vuosi 2003, levyjen määrä 1) 8/10

Battle Royale (2000) DVD (julkaisun vuosi 2012, levyjen määrä 1, stereo, DVD5) 3/10

Ghost in the Shell (1995) DVD (julkaisun vuosi 2003, levyjen määrä 1, UK Import) 4/10

Star Wars: Episode I – The Phantom Menace (1999) DVD (julkaisun vuosi 2001, levyjen määrä 2) 9/10

Star Wars: Episode II – Attack of the Clones (2002) DVD (julkaisun vuosi 2002, levyjen määrä 2) 9/10

Star Wars: Episode III – Revenge of the Sith (2005) DVD (julkaisun vuosi 2005, levyjen määrä 2) 9/10

Boksit – Box sets/kokoelmat

Kill Bill The Complete Collection Blu-ray (julkaisun vuosi ?2004?, levyjen määrä 2). Sisältää Kill Bill Vol. 1 (2003) ja Kill Bill Vol. 2 (2004). Ei ekstroja. (6/10)

The Quentin Tarantino Collection DVD (julkaisun vuosi ???? ”keltainen kill bill kansi”, levyjen määrä 8). Sisältää Kill Bill Vol. 1 (2003), Kill Bill Vol. 2 (2004), Jackie Brown (1997), Pulp Fiction (1994) ja Reservoir Dogs (1992). Kill Bill Vol. 1 ja Kill Vol. 2 sisältää suomennetut extrat, muissa erillinen extrat-levy, mutta ei mitään tekstityksiä. 9/10