Sain vihdoin katsottua tämän, ehkä kaikkein aikojen odotetuimman jatko-osan, jota lopulta saatiin odottaa hulppeat 35 vuotta. Joku voi jopa kysyä, että oliko jatko-osa vuoden 1982 Blade Runnerille edes tarpeellinen? Tämä arvostelu ei sisällä spoilereita tai juonipaljastuksia.
Teen heti arvostelun alkuun tunnustuksen, että näin alkuperäisen, tai alkuperäisen ja alkuperäisen, vaan Blu-raylla olevan Final Cut -version Blade Runnerista ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2015. Eli henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään nostalgiaa elokuvaa kohtaan, vaan enemmänkin perspektiivi, että kuinka elokuva toimi yli kolme vuosikymmentä myöhemmin ja voin sanoa, että se toimi erittäin hyvin. Blade Runnerista on sen jälkeen tullut yksi suosikki tieteiselokuvistani.
Blade Runner muistutti minua paljon Ghost in the Shell -anime-elokuvasta, koska yhtäläisyydet ovat siellä, mutta toki Blade Runner tuli yli kymmenen vuotta ennen vuoden 1995 anime-elokuvaa, vaikka sekin perustuu vuonna 1989 debytoineeseen mangaan, niin sekin on kuitenkin vasta seitsemän vuotta alkuperäisen Blade Runnerin jälkeen. Eli on hyvin selvää, että Blade Runner on toiminut inspiraation lähteenä niin Ghost in the Shellissä ja esimerkiksi legendaarisen Hideo Kojiman Snatcher -videopelissä, joka julkaistiin Japanissa vuonna 1988 PC-8801 ja MSX2 -tietokoneille ja myöhemmin muille alustoille kuten Segan kuuluisalle MegaCD -lisälaitteelle. Snatcherissa oli paljon vaikutteita Blade Runnerin lisäksi myös James Cameronin Terminatorista vuodelta 1984.
Nyt kun saatiin se alta pois, niin päästään itse arvostelun elokuvan eli Blade Runner 2049:n pariin. Eli siis, minulla ei ollut mitään älyttömän suuria odotuksia tämän jatko-osan suhteen, koska minulle ei ole muodostunut sitä kolmen vuosikymmenen arvostusta alkuperäistä kohtaan vaikka siitä vuonna 2015 alkaen onkin muodostunut yksi tämän genren arvostetuimmista klassikoista, kun olen sen aiheuttamia inspiraatioita nähnyt monissa muissa kaikkien aikojen suosikki viihdetuotteisani. Lyhyesti sanottuna Blade Runner 2049 on hyvä jatko-osa.
Juoni
Nuori blade runner ’K’ (Ryan Gosling) saa selville salaisuuden, joka saattaa syöstä yhteiskunnan viimeisimmätkin rippeet kaaokseen. Löytö johdattaa hänet etsimään entisen blade runnerin Rick Deckardin (Harrison Ford), joka on ollut kateissa 30 vuotta.
Blade Runner 2049 on yksi niistä elokuvista, joilla on lyhyitä videoita Youtubessa tukemassa elokuvan juonta itse elokuvan ulkopuolella, jotka kannattaa ehdottomasti katsoa ennen elokuvan katsomista. Ne on upotettuna alla julkaisujärjestyksessä. Tällä kertaa niitä on kolme kappaletta, kaksi live action shorttia ja yksi hieman pitempi, mutta kuitenki lyhyt anime-tuotanto. Eli samaan tapaan kuin jonkun aikaa arvostelemani Alien: Covenant. En ole ihan varma mitä mieltä olen tästä käytännöstä, toivottavasti kovin moni muu elokuva ei ala ottamaan tätä käytännöksi.
Kuten moni muukin, niin näin nämä itsekin vasta elokuvan jälkeen, koska sain tietää näistä vasta taustatyötä tätä arvostelua varten tehdessäni. Ne auttavat ymmärtämään elokuvan juonta hieman paremmin, joten jos et ole elokuvaa vielä nähnyt, niin ehdottomasti katso nämä ensin niinkuin on tarkoitettu!
Kenelle?
Blade Runner 2049 on selvästi tehty alkuperäisen faneille. Se näkyy elokuvassa ihan kaikessa, kuten miltä maailma näyttää, joka on muuten aivan mahtavan upea visuaalisesti, sekä elokuvan ääniraita on aivan mahtava ja kunnioittaa alkuperäisen tyyliä. Ohjaaja Dennis Villeneuve ja tuotantotiimi on onnistunut kaappaamaan alkuperäisen tunnelman täydellisesti, kuitenkaan kopioimatta alkuperäistä vaan olemalla selvästi oma juttunsa samassa maailmassa. Se on selvä rakkauskirje vanhoille faneille ja Juuri siksi Blade Runner 2049 ei ehkä sitten toimikkaan niin hyvin valtavirtayleisölle, tämä on hidas elokuva, ehkä välillä liiankin hidas ja se kestää todella kauan, noin 2 tuntia ja 45 minuuuttia.
Elokuvan suurin ongelma onkin nimenomaan jaksotus. Jotkut kohtaukset on venytetty tarpeettoman pitkiksi ja vielä yleensä jostain asiasta minkä katsoja on nähnyt jo moneen otteeseen ja täytyy sanoa, että ihan aito tylsistyminen meinasi muutamaan kertaan iskeä, kun elokuva ei etene. Sitten taas joitakin asioita mitä olisi halunnut nähdä enemmänkin jätettiin hyvin minimiin.
Alkuperäinen Blade Runner oli hidastempoinen elokuva minimalistisella toiminnalla, mutta Blade Runner 2049 on vielä hidastempoisempi ja suhteessa elokuvan pituuteen vielä vähemmällä toiminnalla. Toimintaelokuvaa odottava joutuu pettymään. Blade Runner 2049 on nimenomaan tunnelmallinen tieteiselokuva alkuperäisen vanavedessä. Jos rakastit alkuperäistä, pidät hyvin todennäköisesti tästäkin ja luonnollisesti jos et voi sietää alkuperäistä, et tykkää tästäkään. Se vähäinen toiminta jota elokuvassa on, on hyvin koreografioitu ja erikoisefektit ovat huippuluokkaa. Oikeastaan tehosteista ei voi enemmän sanoa, että ei mennä spoilerialueelle.

Myös näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia kautta linjan. Ryan Gosling vetää uuden blade runnerin ’K’:n roolin vähintäänkin yhtä hyvin kuin Harrison Ford Deckardin alkuperäisessä ja mies tekee ammattimaista työtä tässäkin filmissä. Elokuvan alkupuoliskolla esiintyvä WWE-painiympyröistä tunnettu Dave Bautista myös hoiti pestinsä yllättävänkin hyvin, olin huolissani ensin kun näin hänet ruudulla. Elokuvan naiskauneudesta vastaa Robin Wright, joka esittää ’K’:n pomoa luutnantti Joshia. Ana de Armas, joka esittää elokuvassa mielenkiintoista Joi -hahmoa, jota en viitsi spoilata enempää ja Sylvia Hoeks, joka esittää yhtä elokuvan pahiksista Luvia. Jared Leto näyttäytyy myös elokuvassa ja ehkä miehelle tyypilliseen tapaan esittää jälleen omituista hahmoa ja tässä tapauksessa Niander Wallacea.
Loppujen lopuksi Blade Runner 2049 on ehkä yksi kaikkien aikojen onnistuneimmista jatko-osista, kun ottaa huomioon millainen kulttiklassikon status alkuperäisellä on ja sitä myötä millaiset odotukset sellaisen elokuvan yli kolme vuosikymmentä myöhemmin tapahtuvalla jatko-osalla on. Kuten aina ennenkin, en hirveästi perusta varsinaisista arvosanoista, mutta niille jotka sellaisen haluavat sanoisin, että Blade Runner 2049 on hyvä 8/10. Tämä on yhden katselukerran jälkeen, eli toki saattaa muuttua useamman katselukerran jälkeen suuntaan tai toiseen. Alkuperäinen on mielestäni parempi, mutta tämä on omilla jaloillaan seisova onnistunut elokuva myös.
Blade Runner 2049 on saatavilla 4K Ultra HD Blu-raylla, jolla on HDR (todennäköisesti HDR10), 3D Blu-raylla, Blu-raylla ja DVD:llä.
Tähtimittari





